Opinto- ja ammattiasiaintoimikunta – OATK

OATK on kandiseuran toimikunta, joka toimii Turun Lääketieteen kandidaattiseuran jäsenten edunvalvojana ja oikeuksien puolustajana. OATK:n toiminnasta vastaa puheenjohtaja eli opinto- ja ammattiasiainministeri, varapuheenjohtaja eli opintoasiainministeri sekä toimikunnan sihteeri.

 OATK:n tavoitteena on toimia avoimena, dynaamisena ja kantaaottavana matalankynnyksen foorumina. Näin ollen kuka tahansa kandiseuran jäsen voi tehdä aloitteen jonkin kokemansa epäkohdan korjaamiseksi oli epäkohta sitten opetuksessa, opiskeluympäristössä tai jossakin muussa opintoihin ja ammatillisiin asioihin liittyvässä. Asian eteenpäin viemiseksi aloitteen tekijä voi tulla kertomaan ”huolensa” suoraan OATK:n kokoukseen tai ottaa yhteyttä OATK:n puheenjohtajaan. Opinto- ja ammattiasiainministeri (pj) voi sitten viedä asian seuraavaan kokoukseen käsiteltäväksi ja selvittää mitä asialle olisi tehtävissä. Toimikunnan kokouksessa sitten keskustellaan yhdessä esillä olevista asioista, ja tarvittaessa viedään asiaa eteenpäin. Jos asia halutaan viedä oikein virallista tietä eteenpäin tehdään asiasta ensin vielä esitys kandiseuran hallitukselle, joka hyväksyy esityksen. Tämän jälkeen esitys toimitetaan suoraan henkilölle, joka asiaan voisi vaikuttaa oli se sitten opetushoitaja, oppiaineen johtaja tai vaikkapa dekaani.  Siispä opintoasioihin liittyvät kehitysideat onkin jokaisen seuralaisen hyvä "kierrättää" toimikunnan kautta sen varmistamiseksi, ettei joku muu ole jo työskentelemässä asian eteen, ja jotta hyvät ideat saisivat koko seuran tuen taakseen.

OATK on vuosien saatossa hankkinut hyvät suhteet tiedekunnan eri hallinnolisiin elimiin ja useimmiten esityksemme otetaan positiivisesti vastaan ja parhaimmillaan pääsemme päättäjien kanssa neuvottelemaan mitä ongelmakohdille voitaisiin yhdessä tehdä. Kaikki ei tietenkään tapahdu salaman iskusta vaan kehitystyön ja palautteen tulee olla jatkuvaa ja ajanmyötä jokin asia on saatu opiskleijoiden kannalta paremmaksi.

 

Tärkein toimintamuotomme on kokoukset

Kokouksiin ovat tervetulleita kaikki kandiseuran jäsenet ja lisäksi kutsuttuja ovat kurssien isännät, kurssikriitikot, paikanvälittäjä, kandiseuran puheenjohtaja sekä hallinnon opiskelijaedustajat eli hallopedit. OATK kokoustaa 3-4 krt/lukukausi. Kokouksissa käsitellään kurssipalautteita, edunvalvonnan ajankohtaisia asioita, amanuenssuureihin liittyviä asioita,  tehdään ehdotukset Vuoden luennoitsija sekä Vuoden opetusteko palkinnon saajista ja paljon muuta.

Lisäksi toimikunnan jäsenistä valitaan opiskelijajäseniä professorien valintojen valmisteluryhmiin sekä tiedekunnan eri hallinnollisiin elimiin, kuten opiskelijavalintatoimikuntaan, tutkinnonsuunnittelutoimikuntaan jne.

 

 Viime vuosien saavutuksia

Kokousten ja hallinnon opiskelijaedustajatoiminnan lisäksi toimikunta voi laatia erilaisia kannanottoja ja esityksiä omasta aloitteestaan. Vuoden 2010 ja 2011 aikana toimikuntamme on ollut erityisen dynaaminen ja mm. seuraavanlaisista meitä kaikkia opiskeijoita koskevista aiheista on laitettu projekti viereille:

  • Osallistuimme uuden palautejärjestelmän kehittämiseen, joka palkittiin toimikunnan ehdotuksen myötä SML:n  Vuoden opetusteoksi
  • Amanuenssuureja kehitettiin - Tehtiin esitys  amanuenssuurien pysyväismääräysten muuttamiseksi, tavoitteena parantaa amanuenssin oikeusturvaa sekä oppimisturvaa
  • ”Amanuenssin manuuali”- teemailta Tivolilla, missä erityisesti 1-3- vuosikurssin opiskelijat saavat tietoa amanuenssuureista. Järjestetään yhetistyössä paikanvälittäjän, SML:n sekä TyTen kanssa. Tapahtuma tullaan järjestämään  vähintään joka 2. vuosi
  • Esitys ATK-tilojen kehittämiseksi ja parantamiseksi – projekti edelleen kesken ja kehityksen alla
  • Esitys sisätautien oppiaineen opetusvälineiden parantamiseksi eli lisää tutkimusvälineitä osastoille kandeja varten
  • Prekliinikon kertauskurssin järjestäminen yhdessä TUTKEn sekä oppimiskeskus Portin henkilökunnan kanssa
  • Esitys tenttien arvostelun ja laatimisen yhtenäistämisestä

Lisätietoa näistä projekteista saat kokouksissa sekä suoraan toimikunnan ministereiltä.


Miten voin liittyä toimikunnan jäseneksi?

Toimikuntaan voi liittyä jäseneksi kuka tahansa opintoasioista kiinnostunut kandiseuralainen tulemalla paikalle kokoukseen. Kokouksista ilmoitetaan seuran nettisivujen kalenterin lisäksi OATK:n sähköpostilistalla sekä aina lukuvuoden alussa myös uusien opiskelijoiden sähköpostilistalla. Jos tulet kerran kokoukseen, et sitoudu toimintaamme vaan voit käydä aina silloin tällöin kokouksissa. Voit myös liittyä vain sähköpostilistallemme (ohjeet sivun lopussa), jolla käsitellään runsaasti ajankohtaisia asioita. Näin pysyt ajan tasalla minkälaisia asioita toimikunnassamme juuri nyt käsitellään ja kenties innostut tulemaan kokoukseen kertomaan oman kantasi polttaviin aiheisiin.

OATK:n kokouksiin osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta, sen sijaan OATK on eriomainen näköalapaikka heti opintojen alussa, sillä kokouksissa kuulee paljon asiaa tulevista kursseista ja yleisesti opiskelusta ja tietenkin tutustuu ylempien vuosikurssien opiskelijoihin.

 

Tule mukaan vaikuttamaan yhteisiin asioihimme!

 

Liittyminen sähköpostilistalle: laita viestiä opintoasiainministeri Linus Törnqvistille osoitteseen linus.tornqvist(at)utu.fi

 

 

Terveisin,

Linus Törnqvist

Opinto- ja ammattiasiainministeri

OATK:n puheenjohtaja

 

Henri Viitanen

Opintoasiainministeri

OATK:n varapuheenjohtaja

 

Juho Heliste

OATK:n sihteeri

 

Sähköpostit muotoa tunnus@utu.fi | Muokattu: 2.1.2012 10:22:27